Tule mukaan Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon-hankkeeseen

Vihreä siirtymä etenee vauhdilla ja muutos haastaa sekä yhteiskuntia, yrityksiä että yksittäisiä ihmisiä. Toimintaympäristön epävarmuudet nostavat energian hintaa joka heijastuu raaka-aineiden hinnoitteluun ja saatavuuteen. Elämme aikaa, jossa energiaa säästävät ratkaisut, ilmastoviisaat teot sekä lineaarisen ajattelun sijaan kiertotalous korostuvat ja muuttuvat jatkuvasti kannattavammaksi. Muutos tarkoittaa aina uusien toimintamallien sisäistämistä ja uuden oppimista – ja nyt muutokseen on tarjolla tukea ja sparrausta!

Pohjois-Savon alueella on valmisteilla ”Kiertotaloudella Uutta Kasvua Pohjois-Savoon”- hanke. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa alueen yritysten ja alihankintaketjujen kilpailukykyä ja muutosvalmiutta vihreään siirtymään liittyen. Hankkeessa keskitytään erityisesti kiertotalousliiketoiminnan sekä ympäristövastuullisuuden edistämiseen, kehittämiseen sekä osaamisen lisäämiseen. Hankkeen kautta toteuttavien toimenpiteiden sekä koulutusten kautta yrityksillä on paremmat valmiudet omaksua uusia toimintamalleja, vastata päämiesten ja lainsäädännön kiristyviin vaatimuksiin sekä minimoida toiminnan ympäristövaikutuksia.

Hankkeen toteutusaika on 2.1.2023 – 31.12.2025 ja se toteutetaan yhteishankkeena, johon osallistuvat Savonia-amk (päätoteuttaja), Navitas Kehitys Oy, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy sekä Ylä-Savon Ammattiopisto. Hankkeen kokonaisbudjetti tulee olemaan noin 1,7 miljoona euroa ja hankkeelle haetaan 75% rahoitusta Pohjois-Savoon Liitolta (EAKR). Hankehaku on parasta aikaa auki ja sulkeutuu elokuun 18. päivä 2022.

Ylä-Savon alueella hankkeen toteutuksesta vastaa Ylä-Savon Ammattiopisto, joka hakee parasta aikaa hankkeeseen kumppanuusyrityksiä. Hankkeen kautta yrityksille voidaan toteuttaa mm. toiminnan hiilijalanjälkilaskenta, Motivan materiaalikatselmus tai muuten valmentaa ja tukea yritystä ympäristövastuullisuuden kehittämisessä. Kehitystyön lisäksi hankkeeseen sitoutuvilla yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää myös Savonia-amk ympäristötekniikan TKI osaamista sekä osallistua hankkeen kautta järjestettäviin koulutuksiin, valmennuksiin sekä benchmark vierailuihin.

Lisätietoja hankkeesta ja yritysyhteistyöstä Ylä-Savon alueella antaa YSAO:n hankekoordinaattori Mika Julkunen (mika.julkunen@ysao.fi / 040-6686068)

Ole nopea – yhteistyöyritysten paikkoja on hankkeessa rajallinen määrä!”