VETURI ROADSHOW 26.3.24 klo 8:40-15:30
Roadshow- ja verkostoitumispäivä Kuopiossa tiistaina 26. maaliskuuta.
Tapahtumapaikka on Novapolis (Microkatu 1), kokoustila Piko.
Tilaisuuden järjestää Savonia AMK:n BoostECO (Tulevaisuuden kestävä ekosysteemityö) -hanke.
Tilaisuuden tavoitteena on yhdistää ja tutustuttaa pohjoissavolaisia yrityksiä kansainvälisiin toimijoihin ja heidän verkostoihinsa. Business Finland haastaa halukkaita ja kyvykkäitä globaalisti toimivia yrityksiä erikokoisten yritysten ja muiden toimijoiden muodostamien ekosysteemien vetureiksi. Ensimmäisessä tapahtumassa vieraanamme ovat Meyer Turku ja Wärtsilä. Molemmat ovat mukana Business Finlandin Veturissa omilla ohjelmillaan. Yritykset etsivät kumppaneita verkostoihinsa ja ekosysteemeihinsä. Tapahtumassa heillä on myös alihankintaostajat mukanaan.
On hyvä huomioida, että Meyer Turku ei hae pelkkää merenkulkuteknologiaa. Meyer rakentaa 10000 matkustajan yhteisöjä, joiden toteuttamiseen tarvitaan samoja elementtejä kuin minkä tahansa kaupungin rakentamiseen. Perinteisen metallirakentamisen lisäksi kiinnostavia osaamisalueita ovat hydrauliikka, sähkö, automatiikka, lasi- ja puurakentaminen, sisustaminen, tekstiili, kalustaminen, turvallisuus, jätehuolto, hygienia jne.
Teknologiayhtiö Wärtsilä johtaa kahta Veturi-ohjelmaa, joista ZEM-ohjelman (Zero Emission Marine) tavoitteena on vähentää meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Juuri käynnistyneen WISE-ohjelman (Wide & Intelligent Sustainable Energy) tavoitteena on kehittää autonomisia voimalaitoskonsepteja, jotka pystyvät toimimaan täysin e-polttoaineella, kuten vihreällä vedyllä ja sen johdannaisilla, vuoden 2028 loppuun mennessä. Yhteistyö on suunniteltu vahvistamaan ja rakentamaan Suomen energiasektoria maailman johtavaksi energiainnovaatioekosysteemiksi.
Ohjelma
8:00-8:40 Rekisteröinti ja aamukahvit
8:40-8:50 Tilaisuuden avaus
8:50-9:00 BoostECO-kehittämispalvelu
9:00-9:10 Savonia TKI-toimijana
9:10-9:20 Maakunnan kehittämistoimijat
9:20-9:30 Merimerkit – Meriklusterin kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden vahvistaminen
9:30-10:00 Business Finland: palvelut ja rahoitusmahdollisuudet
10:00-10:30 Meyer Turku
10:30-11:00 Wärtsilä
11:00-12:00 Lounas (omakustanteinen)
12:00-14:00 B2B-tapamiset, 15 min
– BoostECO
– Business Finland
– Meyer Turku
– Wärtsilä
14:00-15:30 Tutustumiskierros Savonian TKI-palveluihin (Vesi, EMC, 3D, AR/XR, Bio- ja kiertotalous)
Tilaisuus on osallistujille ilmainen, ja se pidetään suomeksi.
Ilmoittautuminen 22.3. mennessä:
Terveisin
BoostECO-tiimi